Usein kysyttyä
Tälle sivulle olen koonnut usein kysyttyjä kysymyksiä ja vastauksia niihin.
Mitä laulutunneilla tehdään?
Laulutuntien sisältö määräytyy pitkälti oppilaan omien tavoitteiden ja tason mukaan.
Tunnit voivat alkaa esimerkiksi kevyillä liikkuvuusharjoitteilla, joilla herättelemme kehoa ja hermostoa. Tämän jälkeen tehdään hengitys- ja/tai ääniharjoituksia, joiden tarkoituksena on kehittää laulutekniikkaa. Valitsen harjoitukset aina sen perusteella, mikä on asiakkaan sen hetkinen tarve ja taso.
Lämmittelyn ja harjoitusten jälkeen siirrytään työskentelemään valitun kappaleen tai teoksen kanssa. Harjoittelemme esimerkiksi rytmiikkaa, melodiaa, fraseerausta, yhteissoittoa sekä laulutekniikkaa. Kun kappale alkaa sujua musiikillisesti, voimme tehdä ilmaisuharjoituksia ja hioa pieniä yksityiskohtia kuntoon.
Tunnin kaava ei ole aina sama, vaan voimme asiakkaan niin toivoessa keskittyä vain tekniikkaharjoituksiin tai kappaleiden työstämiseen. Jälkimmäinen vaatii kuitenkin aina sen, että oppilas on tehnyt lämmittelyt omatoimisesti.
Mitä laulutunnit maksavat?
Hinnastoni löydät täältä.
Yksityistuntien hinnat ovat 37€-90€ välissä. Ryhmät ja yritykset hinnoittelen tapauskohtaisesti. Voit pyytää minulta tarjousta sähköpostitse miia.saari@gmail.com.
Voinko maksaa laulutunteja kulttuuriedulla?
Kyllä voit. Minulla käyvät maksutapoina ePassi, Edenred ja Smartum.
Kuka voi tulla laulutunneille?
Ihan kuka tahansa. Sinun ei tarvitse osata laulaa tullaksesi laulutunnille. Laulutunti on paikka, jossa laulamista opetellaan.
Ikärajoitteita ei ole - opetan kaiken ikäisiä lapsista eläkeläisiin.
Koen olevani laulutaidoton. Voinko silti tulla laulutunnille?
Sinun ei tarvitse osata laulaa tullaksesi laulutunnille. Usein kyse on vain harjaantumattomuudesta. Harjoittelemalla oppii laulamaan ja laulutunneilta saat itsellesi sopivat työvälineet harjoitteluun. Aluksi voi tuntua, että et osu säveliin millään, mutta pian harjoittelun myötä ne alkavat kyllä löytyä. Ethän juokse maratoniakaan tunnin harjoittelun jälkeen!
Laulutaidottomuuteen usein liitettävä käsite sävelkorvattomuus on myös myytti. Jos tykkäät kuunnella musiikkia, et ole sävelkorvaton.
Miten minun tulee valmistautua ensimmäiselle laulutunnille?
Sinun ei tarvitse välttämättä valmistautua mitenkään. Voit kuitenkin halutessasi miettiä valmiiksi lauluja, joita tahtoisit oppia laulamaan. Näin saan kuvan musiikkimaustasi ja osaan tarvittaessa ehdottaa mieluisaa laulettavaa, joka on tasollesi sopivaa. Tämä säästää myös aikaa itse asialle eli laulamiselle.
Mitä genrejä opetat?
Opetan sekä klassista- että pop/jazz -laulua. Olen erikoistunut klassiseen lauluun, mutta olen viime vuosina keskittynyt kouluttautumaan myös rytmimusiikin puolella. Erityisesti näyttämömusiikki (ooppera & musikaali) on lähellä sydäntäni.
Erilaiset säröt ja örinä eivät kuulu osaamisalueeseeni toistaiseksi.
Missä opetat?
Opetustilani sijaitsee Jyväskylän Viitaniemessä, mutta pidän laulutunteja tarvittaessa myös etänä.
Minulle sanottiin, että ei kannata mennä laulutunneille, sillä kadotan soundini - pitääkö tämä paikkansa?
Ei pidä. Kyseessä on ikivanha uskomus. Ääni on instrumentti, jonka väriä voi muokata monella tavalla. Yhden tavan oppiminen ei tarkoita, että ääni jäisi sellaiseksi tai että kadottaisit jo jotain aiemmin oppimaasi.
Nykytiedon mukaan pystymme tuottamaan monenlaista ääntä turvallisesti ja kestävästi. Sinulla on lupa kuulostaa siltä, miltä itse haluat. Laulunopettaja auttaa tekniikan kanssa ja pitää huolta siitä, että ääntä tuotetaan terveesti ja turvallisesti. Näin luomme kestävän instrumentin, jolla jaksaa laulaa pitkätkin konsertit.
Miten tuntien peruuttaminen toimii?
Tunnit tulee peruuttaa viimeistään edellisenä iltana. Sairastapauksissa riittää, kuin ilmoitat aamulla klo 10 mennessä. Peruuttamattomista tunneista peritään tunnin koko hinta.
Tunnin voi peruuttaa laittamalla viestiä tai sähköpostia. Jos varaus on tehty ajanvarauksen kautta, voit perua tunnin myös varausvahvistuksen kautta.