Laulunopettaja & laulaja

Olen Miia, Jyväskyläläistynyt monipuolinen laulaja ja laulunopettaja. Musiikki on ollut yksi rakkaimmista harrastuksista läpi elämäni, kunnes siitä lopulta tuli työni.

Aloitin laulutunnit 15 -vuotiaana Kyrönmaanopistossa Etelä-Pohjanmaalla. Tuolloin laulaminen oli minulle lähinnä harrastus, sillä urheilu vei suurimman osan vapaa-ajastani. Laulutuntien aloittamisen myötä aloin kuitenkin kiinnostua musiikista yhä enemmän ja päätin vaihtaa lukioa Kaustisen musiikkilukioon. Se oli yksi elämäni parhaimmista päätöksistä! Kaustisella pääsin opiskelemaan monipuolisesti sekä klassista että pop/jazz -laulua, lauloin lauluryhmässä, esiinnyin musikaaleissa ja kävin pianotunneilla. Lopulta kirjoitettuani ylioppilaaksi päätin, että minusta tulee laulunopettaja. 

Opintoni jatkuivat lukion jälkeen Keski-Pohjanmaan Konservatoriossa, josta valmistuin muusikoksi kesällä 2015. Muusikon opintojen jälkeen suuntasin Jyväskylään opiskelemaan laulupedagogiksi. Pääaineenani minulla on aina ollut klassinen laulu, mutta olen opiskellut ja esittänyt myös rytmimusiikkia. Opintojeni aikana esiinnyin aktiivisesti laulajana: lauloin kaksi isoa oopperaroolia ja kilpailin kansallisissa laulukilpailuissa. Lisäksi keikkailin sekä kevyen, että klassisen musiikin parissa.  Laulunopettajaksi valmistuin keväällä 2019, jonka jälkeen muutamien sattumien kautta päädyin perustamaan oman yritykseni. 

Laulunopettajana minulle on erittäin tärkeää, että jokaisella olisi lupa laulaa! Meidän yhteiskunnassa laulamista pidetään taitona, jonka joko osaat tai et. On kuitenkin fakta, että jokainen puhekykyinen henkilö voi oppia laulamaan. Tahdon omalla työlläni luoda turvallisen ja hyväksyvän ympäristön laulamiselle. 

Minun tunneilleni voi tulla ihan kuka tahansa tasosta riippumatta. Lähestyn oppimista ja opettamista positiivisen pedagogiikan näkökulmasta: tunneilla opitaan tunnistamaan omat vahvuudet laulajana ja vahvistetaan ääni-identiteettiä. Minulle on tärkeää, että oppilas saa itse valita ohjelmistonsa ja asettaa itseään palvelevat tavoitteet. Minä olen tunneilla aina oppilasta varten eikä toisin päin. 

Opettajana olen iloinen ja kannustava. Annan rakentavaa ja kannustavaa palautetta, jonka on tarkoitus viedä motivoivalla tavalla eteenpäin. Oppilas tiedostaa mitä harjoitellaan kulloinkin ja miksi. Tunneilleni ei koskaan tulla haukuttavaksi, arvosteltavaksi tai lytättäväksi. Olen opettajana aina oppilaan puolella. 

Curriculum vitae

© Jaakko Manninen
© Jaakko Manninen

Miia Saari

Laulupedagogi & sopraano


Yhteystiedot:
+358 50 4650 288
www.miiasaari.com

Koulutus ja musiikkiopinnot 

  • 2015-2019  Musiikkipedagogi, Jyväskylän ammattikorkeakoulu 
  • 2012-2015  Muusikko, Keski-Pohjanmaan Konservatorio
  • 2010-2012  Ylioppilas, Kaustisen musiikkilukio
  • 2009-2010  Lauluopinnot, Kyrönmaanopisto

Täydentävät kurssit

  • Yrittäjäkoulutus, Cimson Jyväskylä 2019
  • Puhetekniikan ja äänenkäytön perusteet, Tampereen yliopisto 2021

Opettajat ja mestarikurssit 

  • Opettajina Päivi Virolainen-Kalpio (2015-), Mari Sillanpää (2010-2015) ja Romuald Podlesny (2009-2010)
  • Suomen Lied-akatemian mestarikurssit Jyväskylässä (2015), Tampereella (2017) ja Turussa (2018)
  • Mestarikurssit: Mari Palo, Thora Einarsdottir, Santisa Viljoen, Sam Furness, Heikki Pellinen, Juho Alakärppä, Armeen Rasmussen, Esko Jurvelin

Oopperat ja oratoriot 

  • Kuoro, Pilatuksen vaimo ja ensimmäinen palvelijatar, J.S. Bach: Matteuspassio, Jyväskylä Sinfonia 2018 
  • Kuoro, G. Bizet: Carmen, Jyväskylän Ooppera 2017
  • Elena, C. Gluck: Paride ed Elena, Jyväskylän ammattikorkeakoulu 2017 
  • Laetitia, G. C. Menotti: The Old Maid and the Thief, Jyväskylän ammattikorkeakoulu 2019
  • Kuoro, G. Puccini: La Bohème, Jyväskylän ooppera 2019

Musikaalit

  • Kuoro, R. O´Brien: The Rocky Horror Show, Kaustisen musiikkilukio 2010
  • Consuela, L. Bernstein: West Side Story, Kaustisen musiikkilukio 2012

Kilpailut 

  • Helsinki Lied -kilpailu 2015, B-sarja: alkuerät, pianisti: Juho Saari
  • Kangasniemen laulukilpailu 2018: alkukilpailu
  • Helsinki Lied -kilpailu 2018, A-sarja, pianisti: Ilona Kurvinen

Konsertteja

  • Solisti, Campus Sinfoniettan konsertti Musiikkimaalaukset 2018, Jyväskylän ammattikorkeakoulu
  • Useita liedresitaaleja pianisti Ilona Kurvisen kanssa ympäri Suomea
  • Solisti, Mieskuoro Sirkkojen Hiljainen joulu -konserttisarja 2019,
    Kuhmoinen, Jämsä, Jyväskylä